
Tämän videosarjan avulla voit opetella ulkoa nykyheprean käytännön puhetilanteissa keskeistä sanastoa ja lauseita. Sarjassa keskitytään sanaston jankuttamiseen, ja kielioppia käsitellään vain minimaalisesti. Näin päästään tehokkaimmin käyttämään kieltä käytännön tilanteissa, sillä puhetaito on usein sanavarastosta kiinni. Voit opiskella tätä sarjaa vaikket osaisi vielä lukea hepreaa, kaikki on kirjoitettu myös suomalaisin kirjaimin. Sarjaa voi myös pelkästään kuunnella, voit opiskella hepreaa vaikkapa lenkkeillessä. Yhdessä videossa on melko paljon sanastoa. Jos kaikki on vielä uutta, kannattaa katsoa videota osissa, pitää taukoja ja katsoa videot monta kertaa. Sarja sopii myös pidemmälle ehtineille sanaston kertaamiseen ja aktivointiin.
Kukin video toimii melko itsenäisesti, seuraavissa videoissa ei kerrata edellisen videon asioita. Kertaa katsomalla kukin video uudelleen säännöllisin väliajoin, esimerkiksi seuraavana päivänä, sekä viikon, kuukauden ja 3 ja 6 kuukauden päästä. Näin asiat jäävät pysyvään muistiin. Merkitse kertauspäiväsi kalenteriin! Videosta 7 alkaen aletaan opettelemaan lauseiden rakentamista. Siitä eteenpäin on hyvä opiskella järjestyksessä, jos asiat ovat sinulle uusia, sillä edeltävien videoiden sanastoa esiintyy seuraavien videoiden lauseissa.
Sarja seuraa löyhästi TV7:n Mesila 2-kurssin sisältöä ja aihepiirejä. Se sopii siis harjoitussarjaksi Mesila 2:n opiskelijoille, mutta toimii myös itsenäisenä materiaalina. Sanastoa tulee tässä sarjassa tosin paljon enemmän kuin Mesila 2-kurssissa.
Toisesta videosta eteenpäin vain kirjautuneille käyttäjille, rekisteröidy ilmaiseksi täällä.
3 TUTUSTUMINEN JATKUU, ESITTELY
Tässä on perheeni, mieheni, vaimoni, lapseni, poikani, tyttäreni. He ovat ystäviäni. Me, te, he. Mistä olet/olette? Olemme Suomesta, Israelista, jne.
Jatkoa videolle 2 TUTUSTUMINEN, sillä tässä tulee loput persoonapronominit, ja lopuksi kerrataan kaikki persoonapronominit.
Noin 18 minuuttia, 19 sanaa.
Sopii harjoitukseksi Mesila 2 kappaleisiin 2 ja 7.
4 KUULUMISIA
Erilaisia ja erityylisiä tapoja kysellä kuulumisia ja miten vastata niihin.
Noin 18 minuuttia, 22 sanaa/lausetta.
Sopii harjoitukseksi Mesila 2 kappaleeseen 3.
5 JUOMIA, HEDELMIÄ JA VIHANNEKSIA
Aloitetaan ruokiin liittyvä sanasto opettelemalla juomia, hedelmiä ja vihanneksia, keskittyen vain sanaston laajentamiseen. Monikossa usein esiintyvistä hedelmistä ja vihanneksista esitetään myös monikko, joten video auttaa myös monikkojen opettelussa.
Noin 20 minuuttia, 28 sanaa
Sopii harjoitukseksi Mesila 2 kappaleeseen 4 ja 8.
6 RUOKASANASTOA
Jatketaan ruokasanastoa opiskelemalla ruoka-aineita ja ruokalajeja. Tutustumme joihinkin Lähi-idän ja Israelin ruokalajeihin, jotka saattavat olla outoja suomalaiselle.
Noin 20 minuuttia, 30 sanaa
Sopii harjoitukseksi Mesila 2 kappaleeseen 4, 5 ja 8.
7 KAUPUNKI OSA 1
Opiskellaan kaupunkiin liittyvää sanastoa ja harjoitellaan yksinkertaisten lauseiden muodostamista käyttämällä prepositiota be, ”jossakin”. Opit kysymään missä jotakin on, jokin on täällä/tuolla/siellä. Sanastoa: maa, kaupunki, talo/koti, katu, hotelli, ravintola, kahvila, vessa. Kaupunkisanasto ja lauseiden harjoittelu jatkuu seuraavassa videossa 8 Kaupunki osa 2.
Noin 20 minuuttia, 14 sanaa
Sopii harjoitukseksi Mesila 2 kappaleeseen 6.
8 KAUPUNKI OSA 2
Jatketaan kaupunkiin liittyvää sanastoa ja harjoitellaan yksinkertaisten lauseiden muodostamista käyttämällä mm. sanoja jesh ja ein, ”on olemassa, ei ole olemassa”. Opit kysymään mm. onko täällä tai siellä jotakin, ja onko jokin auki/kiinni. Sanastoa: kauppa, ruokakauppa, keskusta, puisto, tori, ostoskeskus, posti, kassa, palvelutiski, jono, sisäänkäynti, ulosmeno, kiinni ja auki. Harjoittelemme hieman adjektiivin taivutusta maskuliinissa ja feminiinissä, ja feminiinisen sanan tunnistamista.
Noin 25 minuuttia, 15 sanaa
Sopii harjoitukseksi Mesila 2 kappaleeseen 6.
9 LIIKENNE OSA 1
Opiskelemme tiestöön ja liikkumiseen liittyvää sanastoa, eri liikennevälineitä kuten auto, bussi, taksi, lentokone, juna, ratikka, polkupyörä jne. Opit sanomaan: Missä on rautatieasema? Tämä on minun autoni. Ei ole polttoainetta. Missä on huoltoasema? Lippu Tel Aviviin, bussipysäkki, bussilla, junalla, polkupyörällä, jalkaisin, jne. Muodostamme lauseita sen pohjalta, mitä on opittu edeltävissä kaupunkivideoissa. Videolla puhutaan smichut-rakenteesta (yhdyssana), miten ilmaistaan ”minun” ja ”sinun”, sekä le-prepositiosta ”jonnekin”.
36 minuuttia, noin 30 sanaa. Videolla on paljon sisältöä. Jos kaikki on uutta, kannattaa katsoa/kuunnella osissa!
Sopii harjoitukseksi Mesila 2 kappaleisiin 5 ja 6, joskin sanastoa on videolla paljon laajemmin kuin kirjassa.
10 LIIKENNE OSA 2
Jatkamme liikkumiseen liittyvää sanastoa. Opit sanomaan: Hyvää matkaa! Matkustan Tel Aviviin/Jerusalemiin. Matkustamme Israeliin. Missä on parkkipaikka? Voiko tähän pysäköidä? Onko tilaa? Onko tämä vapaa? Mihin suuntaan? Onko se kaukana? Se on lähellä, suoraan/oikealle/vasemmalle, jne. Opiskelemme myös vaara- ja ongelmatilanteisiin liittyvää sanastoa. Apua, mitä on tapahtunut, onnettomuus, seis, vaara, poliisi, jne. Muodostamme lauseita sen pohjalta, mitä on opittu edeltävissä videoissa.
35 minuuttia, noin 30 sanaa. Videolla on paljon sisältöä. Jos kaikki on uutta, kannattaa katsoa/kuunnella osissa!
Sopii harjoitukseksi Mesila 2 kappaleisiin 5 ja 6, joskin sanastoa on videolla paljon laajemmin kuin kirjassa.